Sininen vaalea paketti

Kielioppi, helpoin taso

Vaaleansininen paketti  sisältää yli 20 erilaista peliä tai leikkiä, jotka on tarkoitettu kieliopin harjoitteluun (helpoin taso).

Tehtävät on ryhmitelty kuuteen osa-alueeseen:
1. Monikko
2. Omistusmuoto
3. Paikallissijat
4. Vertailumuodot
5. Aikamuodot
6. Kysymyssanat

VAALEANSINISEN PAKETIN PELIEN SISÄLLÖT

Ensimmäisen ryhmän pelit on suunniteltu siten, että ne houkuttelevat lasta tuottamaan monikkomuotoja. Tässä ryhmässä on helppoja pelejä – pussipeli, korttipeli ja dominopeli.

Toisessa ryhmässä on pelejä, joita pelatessa on luontevaa opetella omistusmuotoja sekä kysymyssanaa ”Kenen?”.  Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi kuvalotto sekä värinoppapeli. Värinoppapelissä aiheena on eläimet ja niiden ruuat.

Kolmannessa ryhmässä on useita pelejä, joiden avulla voidaan opetella ymmärtämään ja tuottamaan ilmaisuja, joissa on paikallissijamuotoja. Esimerkiksi onkimisleikin kuvat on valittu siten, että niistä kerrottaessa tulee luontevasti käytettyä taivutusmuotoa -lle.

Neljännen ryhmän pelien avulla voidaan harjoitella vertailemaan eri ominaisuuksia ja tuottamaan vertailumuotoja (komparatiivi).

Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi Viivin vihannekset -palapeli. Muita pelejä ovat onkimisleikki, yllätyspeli ja arvauspeli.

Viidennen ryhmän pelit houkuttelevat lasta kertomaan kuvista tai kuvasarjoista ja samalla tuottamaan eri aikamuotoja. Esimerkiksi kuvaloton kuvat johdattelevat kertomaan mitä henkilö tekee nyt ja mitä hän teki sitä ennen.

Kuudennen ryhmän pelien avulla voi harjoitella helppoja kysymyssanoja.

SISÄLLYSLUETTELO

 

1. MONIKKO
1.1. Rappe Ravun pussipeli
1.2. Pauliinan papukaijat –domino
1.3. Liisan linnut korttipeli

2. OMISTUSMUOTO
2.1. Soile Sorsan kuvalotto
2.2. Kille Kilpikonnan värinoppapeli
2.3. Iiro Intiaanin kuvalotto
2.4. Matin matka –palapeli

3. PAIKALLISSIJAT
3.1. Oonan onkimisleikki
3.2. Oskari Oravan muistipeli
3.3. Konsta Koiran korttipeli
3.4. Kristiina Krokotiilin värinoppapeli

4. VERTAILUMUODOT

4.1. Pontus Possun arvauspeli
4.2. Olavin onkimisleikki
4.4. Viivin vihannekset –palapeli
4.3. Taneli Taikurin yllätyspeli

5. AIKAMUODOT
5.1. Lulu Luistelijan kuvalotto
5.2. Kalle Karhun onkimisleikki
5.3. Sakun sarjakuvalotto
5.4. Masan maja –numeronoppapeli

6. KYSYMYSSANAT
6.1. Jopen joulu -kuvalotto
6.2. Kissa Kisulan kuvalotto
6.3. Piia Pingviinin onkimisleikki