Valkoinen 3 paketti

Nimeämisen ja sananlöytämisen harjoitukset, 3. osa

Tämä nimeämisen ja sananlöytämisen harjoitusten kolmas osa sisältää 22 erilaista peliä, jotka on tarkoitettu lähinnä dysfaattisille lapsille.

Tehtävät on ryhmitelty seitsemään osa-alueeseen:
1. Käsiteluokat
2. Sana-assosiaatiot
3. Nopea nimeäminen
4. Kuvien nimeäminen
5. Lausetaso
6. Täsmällinen kertominen
7. Mielikuvien vahvistaminen

VALKOISEN 3. PAKETIN PELIEN SISÄLLÖT

Ensimmäisen ryhmän pelien avulla voidaan vahvistaa käsiteluokkia ja sanastoa, kuten ykkös- ja kakkospaketeissakin. Tässä paketissa pelit ovat erityyppisiä ja luokittelu tapahtuu erilaisin perustein. Tarkoituksena on vahvistaa sanojen luokittelua ja organisoimista siten, että se helpottaa sanojen palauttamista muistista. Peleissä lajitellaan ja luokitellaan kuvia sekä nimetään niitä.

Esimerkiksi Oiva Omenamadon poimimispelissä vahvistetaan käsiteluokkia kuvien avulla. Pelissä mietitään, mitkä kuvat kuuluvat liikuntatunnille, juhliin jne. Varo, ettet poimi omenamatoa.

Tässä ryhmässä on myös Riku Riikinkukon lautapeli. Sen avulla opetellaan, mitä yhteistä kahdella kuvalla on. Esimerkiksi mihin luokkaan / ryhmään / paikkaan kuvat kuuluvat. Peli on edellistä haasteellisempi, koska yhteenkuuluvuus täytyy perustella.

Toisen ryhmän pelien avulla harjoitellaan kykyä käyttää sanojen mielleyhtymiä nimeämisen ja sananlöytämisen apuna.

Esimerkiksi Meeri Merenneidon korttipelissä mietitään, mitä kaikkea voi liittyä sanaan kesä. Helle, loma, jäätelö… Onnea simpukkajahtiin! Ethän pelkää merirosvoja.

Kakkosryhmässä on myös Peetu Pesukarhun onkimispeli, jossa täydennetään lauseita siihen loogisesti sopivalla sanalla. Matiaksen matkapelissä puolestaan mietitään tietylle tekijälle sopivaa tekemistä. Esimerkiksi lintu voi lentää, nokkia ja laulaa.

Kolmannessa ryhmässä harjoitellaan nopeaa nimeämistä. Pelit sisältävät tuttuja käsitteitä sekä muotoja ja värejä, jotka on tarkoitus nimetä sarjana mahdollisimman nopeasti ja täsmällisesti.

Dennis Delfiinin kilpailussa nimetään numeroita sekä niiden värejä ja kokoja mahdollisimman nopeasti. Mitä nopeampi olet, sitä pidemmälle pääset! Jännitystä riittää, sillä vuoro voi vaihtua hetkenä minä hyvänsä.

Neljänteen ryhmään on koottu kuvien nimeämisen harjoituksia. Ykköspaketissa nimetään esineiden kuvia. Kakkospaketissa nimetään myös toimintakuvia. Tässä kolmospaketissa nimeäminen on haasteellisinta, koska kuvat eivät liity toisiinsa.

Kaisla Kalan onkimispelissä kerätään kaloja sekä nimetään erilaisia asioita ja esineitä. Jos kalaonni on puolellasi, voit saada myös muiden kalastamia saaliita itsellesi ja voittaa pelin.

Neljänteen ryhmään kuuluu myös muita pelejä, joissa nimeäminen on aiempaa haasteellisempaa. Esimerkiksi kuvan voi nimetä yleisesti (jäätelö) tai täsmällisesti (suklaajäätelö). Haastetta tuo myös sanaston monipuolisuus.

 

Viidennen ryhmän pelien avulla harjoitellaan täydentämään aukkoja lauseissa tai kertomuksissa. Täydennettävät sanat voivat olla substantiiveja, verbejä tai adjektiiveja.

Pelejä on runsaasti, jotta harjoittelu olisi mahdollisimman monipuolista. Lauseet ovat vaikeampia kuin valkoisessa ykkös- ja kakkospaketissa.

Mikon metsäretki –pelissä bongataan eläimiä ja täydennetään lauseita adjektiiveilla. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kuusen takaa kurkistaa; jänis, karhu vai pikkulintu?

Kuudennessa ryhmässä on Paulus Papukaijan onnenpeli, jossa harjoitellaan täydentämään kertomusten loppuja omaa mielikuvitusta käyttäen.

Kuka kerää banaaneja? Tämä kortti on siis sinulle!

Muissakin tämän ryhmän peleissä täydennetään joko lauseita tai tarinoita. Voit siis valita lapselle sopivaa haastetta kertomiseen.

 

Seitsemännen ryhmän pelissä nimeltä Kasperin kaupunkikierros –lautapeli pääset vierailemaan useissa eri kohteissa kaupungilla. Pääset kuvailemaan kokemuksiasi niissä. Esimerkiksi millaista parturissa on? Kuka saa ensimmäisenä kaikki leimat kaupunkipassiinsa? Nyt mennään!

SISÄLLYSLUETTELO

 

1. KÄSITELUOKAT
1.8. Riku Riikinkukon lautapeli
1.9. Oiva omenamadon poimimispeli

2. SANA-ASSOSIAATIOT
2.7. Aavan arpajaispeli
2.8. Merenneidon korttipeli
2.9. Leo Lentäjän pussikilpailu
2.10. Matiaksen mainio matka –lautapeli
2.11. Moona mustekalan paljasta kuva –peli
2.12. Peetu pesukarhun onkimiskilpailu

3. NOPEA NIMEÄMINEN
3.5. Pyry pingviinin heittopeli
3.6. Dennis Delfiinin kilpailu

4. KUVIEN NIMEÄMINEN
4.7. Kaisla kalan onkimispeli
4.8. Hippu Hiiren poimimispeli
4.9. Reetta ratsastajan lautapeli

5. LAUSETASO
5.14. Tilda Tikkarin tarinantäydennyspeli 1
5.15. Tilda Tikkarin tarinantäydennyspeli 2
5.16. Onnelin onkimiskilpailu
5.17. Ilmari ilmassa -numeronoppapeli
5.18. Mikon metsäretki –lautapeli

6. TÄSMÄLLINEN KERTOMINEN
6.5. Tarun tarinahetki
6.6. Luukas Löytöretkeilijän lautapeli
6.7. Paulus Papukaijan onnenpeli

7. MIELIKUVIEN VAHVISTAMINEN
7.4. Kasperin kaupunkikierros –lautapeli